tiistai 1. marraskuuta 2011

Suuri tapaaminen

Maanantaina Keminmaassa sattui eriskummallinen tapaaminen; itse nuori hra. Napoleon saapui kotikonnuilleen sukuloimaan ja mummi pääsi pitkästä aikaa halimaan ranskalaista maailmanvalloittajaa.

Tässä vaiheessa historioitsijat on varmaan jo vaihtaneet kanavaa, mutta todettakoon vielä kuitenkin että kyseessä on siis bulldoggiversio. Ja oiva versio onkin, 300grammasta 12,5 kiloiseksi 7 kuukaudessa, siinä on suurmiestä kerrakseen!

Iso oli kyllä halookin minkä Rovaniemeltä kyläilemään tullut Taunon pentu aikaansai - ylenpalttista riehumista kesti montatuntia! Neljä pientä häntätupsua vain vilahteli huoneesta toiseen ja lauma Omistajia niiden perässä kameroineen.
Löytyi aikaa toki myös tärkeille isä-poika nuuskutuksille.

Kasvattajavelvollisuuksiaan toimittanut Tauno kiittää ja kuittaa
ja alkaa Omistajien kanssa suunnitella vastavierailua <3


Päivä oli kertakaikkiaan ihana mutta katraasta uupui yksi. Seniäjoelle lähetetään siis varoitus; ovenne taakse saattaa milloin vain hyökätä suuresta ikävästä kärsivä mummi!

2 kommenttia:

  1. Napoleon lähettää terveisiä, tarkka herra kun on. Paino ihan tarkalleen ottaen on 12,5kg. Nooh, kilo sinne tai tänne! Aika pötkö silti!

    VastaaPoista
  2. Hupsista, painon määrä korjattu! :)

    Napoleonille haleja ja pusuja <3

    VastaaPoista