keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kahdenlaista kähnäystä

HAH! Vihdoin keksin miten saan lisättyä tänne bloggeriin videoita; rakkaan serkkupojan avulla tietenkin. Omistaja kiittää sekä tästä että läppärilleni jotain tekemisestä.. 61 poistettua virusta puhukoon puolestaan. Meidän perheessä atk-ongelmat kohdataan uhkaillen ja kiroten. Bulldoggi haukkuu uskollisesti taustalla Omistajan selvitellessä välejä tietokoneen kanssa :)

Taunolla tosin on parisuhde asioitakin selvitettävänään. Tyttöystävä Riina näytti kuka sen kaapin (tai tässä tapauksessa pallon) paikan määrää.



tiistai 23. helmikuuta 2010

Lapsellinen oivallus

Taunon nenäpunkki-nuhailu jatkuu edelleen. Omistaja syyttää tilanteesta amerikkalaislaulaja Rihannaa, häneltä vaikutteille altis bulldoggi sai päähänsä että punkimpi tyyli on nyt in.

Ranskiksen omistaminen kehittää mielikuvitusta ja kaverini viimeviikkoinen vierailu vauvansa kanssa osoittautui sairastelun kannalta varsin hyödylliseksi. Muistelessani tapahtumaa syntyi idea bulldogin ahdingon helpottamiseksi. Ja pian Omistaja olikin hämmentämässä apteekkareita tiedustellessaan nuhapumppua bulldogille. Toimii!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Vainottu paparazzi

Vinkkasin jo aiemmin ohimennen että hyväntekeväisyys- projekteja on luvassa, tässä niistä yksi!

Toimittajat tuskin oli aiemmin nähneet sellasta antaumuksellista kuvaan hivuttautumista kuin mitä Omistaja suoritti viime keskiviikkona. Näyn varmaan ensimmäisissä testikuvissakin ;) Jutun voi lukea täältä

tiistai 16. helmikuuta 2010

Epäystävällinen päivä

Taunon ensimmäinen ystävänpäivä kului nuhaisissa tunnelmissa. Kovin paljon paremmin ei mennyt Omistajallakaan; pölähdin rähmälleni ulkoportaissa ja jäädessäni haukkomaan henkeä vilahti pieni bulldoggi ohitse pakkasesta takaisin sisälle - hyvä kun ei ovea lyönyt perästä kiinni. On kai sanomattakin selvää miksi Lassie oli rodultaan collie eikä mukavuudenhaluinen ranskis.

Kun pikku tuhisijalle ei aamiainen maistunut ja kirsu vuoti runsaasti lähdettiin eläinlääkärin puheille. Vaikea sanoa kumpi lopulta oli järkettyneempi, koira tajutessaan mistä lämpötila mitataan vai ötökkäkammoinen Omistaja kuullessaan että kyseessä on nenäpunkki. Antibioottikuuri ja kolmenkuukauden lääkkeet maksoi 170e. Että terveisiä vaan kaikille Taunon kavereille ja hyvää ystävänpäivää :D

Toipumista suoritetaan perheen rottweiler Ykän kanssa joka myös sai lääkekuurin.


Ps. Nenäpunkki ei (luojankiitos) voi tarttua ihmiselle.

torstai 11. helmikuuta 2010

Päänvaiva

Omistajaa tarkaillaan. Mihin ikinä menenkin, kynsien rapina ja epämääräinen tuhina seuraa perässä. Varsinaisesti ei voi sanoa että joku työntäisi nokkaansa asioihini - bulldogin tapauksessa mukana tulee heti koko pää.

Taunon sota kosmetiikkatuotteita vastaan sai uuden käänteen kun tarkkaavainen ranskis huomasi tyypillisen kauppakassi-inventaarionsa aikana eriskummallisen paketin. Myöhemmin samana iltana sisällöksi paljastuneeseen kitkerän tuoksuiseen mönjään piti suhtautua vähintäänkin varauksellisesti; lienee järkevää pitää välimatkaa aineeseen jonka takia Omistajan hiukset punottaa vielä monta päivää myöhemminkin!

lauantai 6. helmikuuta 2010

Sisua vaativa leikki

Mites ne suuret puheet blogiloman päättymisestä ja miljoonasta postauksesta päivässä? Opettajat totesi että pelkällä taunoilulla ei edes preleistä selvitä. Omistaja on siis nököttänyt kirjastossa pänttäämässä.

Taunoa moinen paperipalojen tuijottelu tympii; kuka häntä nyt viihdyttää? Onneksi tuttavapiirissä on paljon koirakavereita valmiina hammaspainiin, hippaan tai repimisleikkeihin. Ensimmäinen sos-puhelu lähti Virpille ja pian karvat pöllysi kun kaksi samanikäistä pentua aloitti riehumisen. Tuohan Sisu uudelleenkin leikkimään! :)